Arkea Hararessa...

Työnkuvastamme täällä Zimbabwessa olettekin saaneet jo lueskella. Palaan sen verran aiheeseen, että mainitsen arjen muuttuneen jo suorastaan kiireiseksi! Aamuisin vedämme extra lessonit, sitten hetki vapaata ennen ruokailun valvontaa, ja lounaan jälkeen alkavatkin jo loppu iltapäivän kestävät tunnit. Tämän lisäksi meidän tulee tavata kahdeksaa ”tutoroitavaa” lastamme vähintään kerran viikossa ja täällä ainoa tiedetty kellon aika taitaa olla ”lounaan jälkeen”… Näin ollen, vaikka meitä viisi suomalaista tyttöä täällä pörrääkin, saadaan tasapainolla sen kanssa, että extra lessoneilla olisi tarpeeksi opettajia sekä tapaamiset omien lapsien kanssa hoituisivat rauhassa ja kunnialla. Torstaisin on kaiken muun lisäksi vielä pari tuntia kestävä viikoittainen kokous ja perjantaisin vedetään opetuksen sijasta workshoppeja ja sisterhoodclubeja tytöille. Lauantait pyhitetään kotikäynneille.

Työkiireiden lisäksi arki on muutenkin muovautunut omiin uomiinsa aika kivasti. Tullaan töistä shelterille neljän viiden maissa. Kuitenkin jo seitsemän aikaan laskeutuu pimeä, jonka jälkeen ei kannata pahemmin ulkona liikuskella, niin uskomattomalta kuin se suomalaiseen korvaan kuulostaakin! Uskokaa vaan, se myös tuntui uskomattomalta aluksi. Mutta kuten sanottu, arkista puuhaa riittää; joinain päivinä pestään nyrkkipyykkiä, toisina kannetaan litroittain juomavettä kaupasta ja välillä urheillaan pihalla. Kyllähän se aika huvittavalta tuntuu, juosta ympäri taloa, hyppiä narua ja tehdä kyykkyjä pihaa ympäröivien muurien sisäpuolella, mutta täällä se on helppo tapa tuulettaa päätä! Herätettäisiin varmasti nimittäin monenlaista huomiota hölkkäillessämme pitkin katuja ja huvittuneilta hihkaisuilta emme säästyisi. Tarkoitus on kuitenkin päästä myös läheisille kukkuloille hankkimaan hikeä pintaan; vielä ei olla sitä tehty, sillä pimeä tai ukkonen ovat meidät muutamaan otteeseen yllättäneet. Iltojen tunnit kuluvat rivakasti myös lähes päivittäin matkapäiväkirjoja ja viikoittaisia raportteja kirjoitellen sekä kirjoja lueskellen. Illallisen aikaan olohuoneen täyttää joskus meluisakin ilmapiiri, sillä tunnetusti meillähän juttuja riittää, eivätkä zimbabwelaisetkaan ole hiljaisimmasta päästä lauluineen ja nauruineen.

Viime viikonloppuna oltiin rentoutumassa Pagomossa, järjestön perustajien kotona. Heidän talonsa sijaitsee huomattavasti keskivertoa paremmalla asuinalueella, josta löytyy myös esimerkiksi ruokakauppoja, joiden valikoima lähentelee suomessa totuttua. Me syödään normaalisti sadzaa (kovaksi keitettyä maissipuuroa) ja greengrassia (jonkinlaista heinää) kahdesti päivässä. Näin ollen itse valmistettu pasta kana-vihannes-kastikkeella ja yksi bisse maistuivat aika mukavasti. Nautittiin suunnattomasti myös hiljaisuudesta, jota Dzivarazekwan alueella ja varsinkin 15 hengen majoittamassa shelterissä saa välillä etsimällä etsiä!