Wednesday, April 1, 2015

Viimeistä viedään, vain yksi päivä harkkaa jäljellä.


Tahti on viimeisen kuukauden aikana vain kiihtynyt niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tajusimme pari viikkoa sitten, että meidän aikamme Zimbabwessa ja Dzikwassa alkaa tulla pian tiensä päähän. Töissä olemme huhkineet pitkää päivää ja vapaalla sitten olemme tehneet mahdollisimman paljon uutta sekä viettäneet aikaamme paikallisten ystävien kanssa. Hararen kaupungin äänet tuntuvat tutuilta ja Shelterin väki on meille kuin toinen perhe. Siksi ajatus lähtemisestä tuntuu todella kaukaiselta, vaikka siihen onkin enää vain yksi päivä.

Nyt kelatessamme aikaa taakse päin ja miettiessämme tehtyjä töitä sekä lasten kanssa vietettyä aikaa, voimme vain todeta, että olemme tyytyväisiä. Saimme paljon arvokasta kokemusta harjoittelujakson aikana, mutta koemme, että me myös annoimme oman osamme. Kaikki extra lessonit, workshopit, sisterhood clubit, retket, mentorointi ja kotikäynnit lasten kanssa teki harjoittelustamme sellaisen, mitä siltä odotimmekin tai jopa enemmän. Sosionomiopiskelijoina halusimme tehdä työtä kentällä ja asiakkaiden kanssa heidän arjessaan. Elimme arkeamme lasten kanssa, teimme töitä monikulttuurisessa työyhteisössä ja pääsimme toimimaan osana organisaatiota. Olemme myöskin kolmikkona lähentyneet ja löytäneet toisistamme paljon uusia puolia reissun kautta. Kokemus ei olisi ollut samanlainen ja yhtä mahtava ilman näin hyvää tiimiä. Kiitos ja kumarrus kaikille täällä ja myös siellä kotona tuesta, jota ollaan saatu hyvinä ja myös niinä kuuluisina huonoina aikoina.

Arkielämämme Dzivarasekwassa on ollut ihana, erilaista, jännää, vauhdikasta ja opettavaista. Emme varmasti unohda kokemustamme täällä koskaan ja toivomme, että joku päivä tulemme tänne uudestaan. Jäämme kaipaamaan Zimbabwessa eniten kaunista luontoa ja uskomatonta vihreyttä, musiikkia ja naurua, rentoutta ja oikeaa asennetta sekä hetkiä näiden ihmisten kanssa. Totuttelu suomalaiseen kulttuuriin alkaa onneksi vasta parin viikon päästä, sillä tässä välissä lennämme ensin Kap kaupunkiin Etelä-Afrikkaan viettämään lomaa. Olo on väsynyt, mutta todella onnellinen ja kiitollinen. Nyt vietetään viimeiset aamut kirjoittaen raportteja tuhatta ja sataa, iltapäivät vietetään Centerin lasten kanssa hyvästejä sanoen. Rinkathan pakataan vasta viimeisenä aamuna ja koneeseen juostaan vasta viime tipassa kun on pakko, kuten kulttuuriin kuuluu. Rakkaat Suomessa, antakaa meille armoa paluumme jälkeen, sillä ei ehkä enää olla aina ajoissa ja puhutaan kaikille vastaantulijoille.. T.I.A= This is Africa.