Viimeistä viedään, vain yksi päivä harkkaa jäljellä.

Tahti on viimeisen kuukauden aikana vain kiihtynyt niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tajusimme pari viikkoa sitten, että meidän aikamme Zimbabwessa ja Dzikwassa alkaa tulla pian tiensä päähän. Töissä olemme huhkineet pitkää päivää ja vapaalla sitten olemme tehneet mahdollisimman paljon uutta sekä viettäneet aikaamme paikallisten ystävien kanssa. Hararen kaupungin äänet tuntuvat tutuilta ja Shelterin väki on meille kuin toinen perhe. Siksi ajatus lähtemisestä tuntuu todella kaukaiselta, vaikka siihen onkin enää vain yksi päivä.

Nyt kelatessamme aikaa taakse päin ja miettiessämme tehtyjä töitä sekä lasten kanssa vietettyä aikaa, voimme vain todeta, että olemme tyytyväisiä. Saimme paljon arvokasta kokemusta harjoittelujakson aikana, mutta koemme, että me myös annoimme oman osamme. Kaikki extra lessonit, workshopit, sisterhood clubit, retket, mentorointi ja kotikäynnit lasten kanssa teki harjoittelustamme sellaisen, mitä siltä odotimmekin tai jopa enemmän. Sosionomiopiskelijoina halusimme tehdä työtä kentällä ja asiakkaiden kanssa heidän arjessaan. Elimme arkeamme lasten kanssa, teimme töitä monikulttuurisessa työyhteisössä ja pääsimme toimimaan osana organisaatiota. Olemme myöskin kolmikkona lähentyneet ja löytäneet toisistamme paljon uusia puolia reissun kautta. Kokemus ei olisi ollut samanlainen ja yhtä mahtava ilman näin hyvää tiimiä. Kiitos ja kumarrus kaikille täällä ja myös siellä kotona tuesta, jota ollaan saatu hyvinä ja myös niinä kuuluisina huonoina aikoina.

Arkielämämme Dzivarasekwassa on ollut ihana, erilaista, jännää, vauhdikasta ja opettavaista. Emme varmasti unohda kokemustamme täällä koskaan ja toivomme, että joku päivä tulemme tänne uudestaan. Jäämme kaipaamaan Zimbabwessa eniten kaunista luontoa ja uskomatonta vihreyttä, musiikkia ja naurua, rentoutta ja oikeaa asennetta sekä hetkiä näiden ihmisten kanssa. Totuttelu suomalaiseen kulttuuriin alkaa onneksi vasta parin viikon päästä, sillä tässä välissä lennämme ensin Kap kaupunkiin Etelä-Afrikkaan viettämään lomaa. Olo on väsynyt, mutta todella onnellinen ja kiitollinen. Nyt vietetään viimeiset aamut kirjoittaen raportteja tuhatta ja sataa, iltapäivät vietetään Centerin lasten kanssa hyvästejä sanoen. Rinkathan pakataan vasta viimeisenä aamuna ja koneeseen juostaan vasta viime tipassa kun on pakko, kuten kulttuuriin kuuluu. Rakkaat Suomessa, antakaa meille armoa paluumme jälkeen, sillä ei ehkä enää olla aina ajoissa ja puhutaan kaikille vastaantulijoille.. T.I.A= This is Africa.

Roadtrip to Lake Kariba!

Näin maaliskuun alun kunniaksi hurautettiin pitkäksi viikonlopuksi Kariballe ja aikamoinen uusi kokemus onkin taas takataskussa. Kun sanomme “hurauttaneemme” sinne, tarkoitamme sitä kirjaimellisesti; vuokrattiin auto ja lähdettiin rohkeina naisina Zimbabwen hieman kaoottiseen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Matkaa kertyi noin 800 kilometriä. Onneksi meillä oli matkassa myös ihana vapaaehtoinen Anu, joka loistavan matkaseuran lisäksi toimi myös kuskina Annan kanssa.

Kariballa saatiin kokeilla elämää villin luonnon keskellä. Majoitus oli varattu Warthog’s Bush Campista, jossa meitä odotti kaksi kahden hengen telttaa. Kyllä siinä hieman ensimmäisenä yönä jännitti, kun yritti nukahtaa kuullen villisikojen ja virtahepojen mekastavan ja tallustelevan lähettyvillä! Aamun koittaessa saatiin huomata pienen jännityksen olleen sen arvoista; syötiin aamiaista katsellen elefanttien, seeprojen ja virtahepojen touhuja “takapihallamme”. Myös parkkipaikalla riitti vilinää ja pientä hikoilua, kun olkapäänsä yli kurkistaessa ja ruokia autoon pakatessa sai huomata viiden seepran ja kymmenen apinan tuijottavan puuhiasi silmä kovana alle kymmenen metrin etäisyydeltä. Ajellessakin sai keskittyä siihen, etteivät eläimet vain innostuisi ottamaan liian läheistä kontaktia automme kanssa. Lauantai päivä vietettiin veneillen Lake Kariballa. Päivään mahtui huikeita hetkiä krokotiilien ja virtahepojen keskellä kalastamisesta sekä lounaasta ja päiväunista autiosaarella, aina kauneimpaan näkemäämme auringonlaskuun asti. Myös makuhermomme saivat hemmottelua, kun paistettiin nuotiolla Lauran aivan omin pikku kätösin kalastama kala.

Kaikki meni paremmin, kuin oltaisiin voitu toivoa! Auto oli hyvä, tiet hyvinkin kohtuullisessa kunnossa Afrikan mittakaavalla, rahaa meni vähemmän, kuin mitä budjettiin oli varattu ja uniikkeja ja alkukantaisia kokemuksia tuli enemmän, kuin mitä ennen reissuun lähtöä uskallettiin haaveillakaan. Kyllä tällaisen pikku loman jälkeen riittää taas uutta puhtia ja intoa myös arkeemme Hararessa!

Kuukauden päivät jäljellä

Jälleen kerran aika juoksee hirveää vauhtia! Meillä on enää kuukausi jäljellä täällä Dzikwa Trustin leivissä; kaksi kolmasosaa toisesta työharjoittelustamme on jo paketissa. Ollaan huomattu pohtivamme päivä päivältä enemmän sitä, mitä todella ollaan saatu täällä aikaan ja mitä haluaisimme vielä näiden neljän viikon aikana saavuttaa. Lähinnä pohdimme työtä, jota teemme mentoroitaviemme lapsien kanssa.

Näin sosiaalialan opiskelijalle, työ täällä tuntuu välillä haastavalta erityisesti kulttuurien välisten erojen vuoksi. Tässä kulttuurissa tunteiden näyttäminen, varsinkaan negatiivisten, ei ole suotavaa etenkään lapsilla. Näin ollen lähes kaikkien lasten voi huomata olevan aikamoisessa lukossa sisäisesti; kaikki on aina vaan “fine fine”, ja aikuisten läsnä ollessa katsotaan alas sekä käyttäydytään mahdollisimman neutraalisti, surun tunteita näyttämättä tai kenellekään niitä jakamatta. Ilon ja onnen tunteita jaetaan paljon, mutta vaikeita tunteita piilotellaan ja hävetään. Onneksi olemme saaneet myös onnistumisen kokemuksia näinkin haastavan asian äärellä! Olemme tehneet lapsiemme kanssa tunnekartta –harjoituksia. Tunnekartan pääidea on auttaa lapsia tunnistamaan erilaisia tunteita ja puhua tilanteista, joissa he niitä elämässään kohtaavat. Pyrimme auttamaan heitä ymmärtämään, että kaikenlaiset tunteet ja niiden näyttäminen on okei ja luvallista. Harjoitus tehdään lapsen kanssa kahden kesken, jotta luottamus saadaan rakennettua. Tämän harjoituksen jälkeen olemme saaneet kuulla lapsilta rankkojakin asioita, joista he eivät välttämättä ole puhuneet kenenkään kanssa koskaan aikaisemmin. Muun muassa surulliseksi lapset saa läheisten ihmisten (usein vanhempien ja sisarusten) ennenaikaiset kuolemat ja vakavien tautien, kuten HIV:n, sairastaminen. Koemme ammatillista onnistumista luodessamme näille lapsille henkisesti turvallisen ympäristön, jossa he voivat näistä asioista keskustella. Mielestämme lapset täällä tarvitsevat juuri tämän kaltaista tukea ja kohtaamista aikuisten kanssa.

Olemme onnistuneet myös lapsien englanninkielen taidon kasvattamisessa. Valitettavasti emme kaikkia lähes 400 lasta tiedä nimeltä, mutta on aika mahtava fiilis kuulla jonkin satunnaisen kotikäynnin ja haastattelun yhteydessä, että Dzikwa Centerillä pidetyt extra lessonit ovat lapsen lempipuuhaa! Myös omilta mentoroitavilta lapsiltamme on tullut sydäntä lämmittävää palautetta; lapset ovat kertoneet meiltä oppimistaan opiskelutekniikoista sekä näyttäneet kanssamme tehtyjä kirjoitelmia opettajilleen koulussa ja saaneet huiman määrän kehuja. Tämä kasvattaa lasten motivaatiota opiskeluun, niin kuin toivottavasti myös kanssamme käydyt keskustelut opiskelun tärkeydestä. Onnistumisten lisäksi saamme välillä huomata olevamme totaalisessa jumissa jonkun lapsen kehityksen kanssa. Tällöin yritämme entistä lujemmin löytää syitä lapsen huonoon koulumenestykseen, ja niitähän on maltillisen työn tuloksena putkahdellutkin esiin. Esimerkkeinä voidaan sanoa todella haastava lukihäiriö, ongelma näkemisessä, vakavat häiriöt keskittymisessä ja hahmottamisessa sekä varsinkin vanhemmilla oppilailla koko kodin ylläpitoon ja perheenjäsenistä huolehtimiseen kuluva aika. Olemme valitettavasti saaneet kuulla myös huonoista opettajista, jotka vaikuttavat koko luokan suoriutumiseen ja paineet jatko-opiskeluihin pääsemisestä kasaantuvat mielettömiksi. Meidän on vaikea ymmärtää ja hyväksyä opettajien käyttämä väkivalta kurinpidon välineenä.

Hyvin voimakas ja tunteellinen side ollaan omiin lapsiimme tässä ajassa muodostettu. Täältä lähteminen ei tule olemaan helppoa; ei meille eikä näille lapsille, joiden kanssa olemme aikaamme viettäneet. Tärkeää meille tulevan kuukauden aikana onkin löytää lisää asioita, joissa lapset tukea tarvitsevat, välittää tämä tieto eteenpäin ja varmistaa, että avun saaminen jatkuu meidän lähdettyämme. Kolmessa kuukaudessa ei ehkä muuteta maailmaa, mutta koemme vaikuttaneemme edes juuri näiden lasten arkeen positiivisella tavalla. Ja erityisesti, nämä lapset ovat vaikuttaneet meihin. 

Hulinaa Dzikwassa

Kahdeksas viikko Zimbabwessa käynnistyy. On aika käsittämätöntä, mitä vauhtia aika täällä kulkee eteenpäin. Viikot vierivät töitä tehden, ja vaikka ollaan jo melko tottuneita päivittäisiin rutiineihin, niin silti täällä tapahtuu joka päivä jotain uutta ja erilaista. Työpäivän jälkeen pidetään aina oma kahvihetki leivän tai keksin kera ja kertaillaan työpäivän tapahtumia. Iltaisin usein kirjoitellaan, luetaan, käydään lenkillä hillseillä tai keksitään jotain hauskaa, kuten esim. eilinen korvapuustien leipominen. Näistä tempauksista pääsee nauttimaan koko shelterin väki, paikallinen perheemme. Viikonloput ollaan pyritty rentoutumaan ja käyty mm: Mount Pleasantin uima-altailla, Hararen keskustassa ja Avondalen markkinoilla. Mitä pidemmän aikaa täällä omalla asuinalueellamme Dzivarasekwassa ollaan oltu, sitä syvemmälle ollaan tähän maahan ja kulttuuriin päästy sisälle. Vaikka asuinalue on välillä haastava paikka asua, on se antanut meille laajempaa perspektiiviä ihmisten elämästä täällä ja opettanut paljon. Myös ohjelman lapsista on tullut meidän pikkuveljiä ja siskoja, ja heidän kanssaan vietetty aika on tuonut meille paljon ihania hetkiä. On ollut upeata huomata miten lahjakkaita, fiksuja ja onnellisia lapsia täältä löytyy.

Tässä parin viikon aikana ollaan päästy osallisiksi muutamaan erityiseen taahtumaan. Torstaina 5.2 meidän ihana vapaaehtoinen Anu, järjesti koko Dzikwan työryhmälle team building -päivän, jossa tarkoituksena oli opetella työskentelemään paremmin ryhmänä ja rakentaa vahvaa tiimi henkeä. Päivä järjestettiin upeissa maisemissa Lake Chiveron rannalla. Näin suomalaisena me nautittiin järvimaisemasta, sillä täällä Zimbabwessa ei paljoa vettä pääse ihailemaan. Meille tarjottiin myös makoisa lounas, joka pitkän sadza rupeaman jälkeen maistui suorastaan taivaalliselta. Tiimipäivän aikana tehtiin porukalla useita eri harjoituksia, joiden tarkoitus oli nostaa esiin odotuksia, ongelmia ja toiveita. Yksi mielenkiintoisimmista tehtävistä oli pohtia eroja suomalaisen ja zimbabwelaisen työkulttuurin välillä. Eräs suurin ero löytyy kommunikoinnissa työyhteisön välillä. Kun suomalaiset ovat tottuneet suoraan palautteeseen ja kritiikkiin, pyritään täällä Zimbabwessa olemaan ehkä liiankin kohteliaita. Näin työyhteisöön syntyy helpommin jännitteitä, joita harvoin päästään purkamaan. Yhteistä meille kaikille oli kuitenkin motivaatio ja palo tehdä työtä lasten ja nuorten parissa. Näinkin värikkään tiimin avulla saadaan kyllä kaikki hyöty irti molemmista kulttuureista.

Meidän toinen erityinen päivä oli ystävänpäivä, jolloin koko toimintakeskus raikui ilosta, naurusta, tanssista ja laulusta. Centerille saapui tällöin odotetut vieraat Suomesta: Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen vaimonsa Assin ja kahden lapsenlapsensa Oskarin ja Severin kanssa. Liikaset ja Suomen pankki ovat koko järjestön tärkeimpiä sekä suurimpia sponsoreita, ja heitä varten oli järjestetty uskomaton esitys. Nähtiin lauantaina super taitavia perinteisen tanssin esityksiä, sekä Dzikwa-kuoron lauluesityksiä. Loppushow huipentui lasten ja tanssiopettajien freestyle osioon, jossa musiikki vei mukanaan. Kyyneliltä ja kylmiltä väreiltä ei meistä kukaan välttynyt; niin upeaa ilon ja onnen tunnelmaa on vaikea edes selittää. Tuskinpa koskaan on päässyt osaksi noin unohtumatonta kokemusta.

Viikonlopun jälkeen maanantaina oli lukion loppukokeita suorittaville nuorille järjestetty ihan spesiaali tilaisuus, nimittäin tulevaisuuden suunnitteluun ja motivaatioon liittyvä luento, jonka pitivät Erkki ja Assi Liikanen. Me tytöt tietysti osallistuttiin innolla odottaen mukaan. Erkki kertoi elämänsä ja työnsä varrelta kertyneitä oppeja ja neuvoja, joita nuoret voisivat hyödyntää. Yllätykseksemme kuulimme Assin olevan koulutukseltaan myös sosiaalityöntekijä. Meille sosionomi opiskelijoille tämä oli tietysti todella mielenkiintoista päästä kuulemaan häntä. Luentotilaisuuden lopussa annettiin tilaa opiskelijoiden omille kysymyksille, ja heti ensimmäinen kysymys koskikin Erkin ja Assin epäonnistumisia. Ajatus ja pelko epäonnistumisesta tuntuu olevan hyvin paljon läsnä Shona-kulttuurissa, sillä heille se on merkki heikkoudesta. Me suomalaisina yritämme tuoda ajatuksen epäonnistumisesta enemmänkin mahdollisuutena oppia. Aina ei tarvitse olla niin ankara itselleen.

Uutta työviikkoa ja seuraavaa lomareissua innolla odottaen!

Loma Victoria Fallseilla!

Viime viikolla matkasimme länteen halki Zimbabwen löytääksemme Afrikan tähden. Sen me todella löysimmekin Victoria Fallseilta. Ollaan aina pidetty Victoria Fallseja yhtenä maailman mahtavimmista ihmeistä, joten ennen lähtöä meillä oli monia odotuksia sekä perhosia mahan pohjassa. Lopulta kaikki se mitä koimme, oli paljon enemmän kuin mitä olimme edes alun perin osaanneet odottaa tai toivoa. Yritämme kuvailla sen, mitä teimme ja näimme, mutta vaikeaahan se on, joten kuvat puhukoon puolestaan (vaikkei niihinkään saa vangittua sitä tunnelmaa, mitä haluamme teidän kanssa jakaa)!

Perjantaina 6.2 lähdettiin reissun päälle jo aamutuimaan. Herätyskello soi jo seitsemälta, sillä pakkaus oli vielä kiireisen viikon jälkeen puolitiessään. Kuulimme myös, että hyönteismyrkytys tehdään taloomme samana päivänä lähtömme jälkeen, joten meidän piti pakata KAIKKI tavaramme, ruokamme ja moskiittoverkkomme jätesäkkeihin. Talossamme oli melkoinen pakkaushulabaloo, kun koko talon kalustoa kannettiin pihalle. Vihdoin pääsimme matkaan, kun parikymmentäkiloisen rinkan kanssa hypättiin kombin kyytiin. Lentokentällä odotellessamme nousi valtava myrsky ja ukkonen. Kaatosade ja salamointi oli niin kovaa, että kone joutui odottamaan lähtölupaa ja nousimme ilmaan aikataulusta myöhässä. Pieni lentopelon poikanen alkoi kolkutella takaraivossa, kun kävelimme salamoiden välkkyessä koneellemme, joka oli pieni ja kevyen näköinen. Onneksemme sää tasaantui nopeasti pilvien yläpuolella ja selvisimme ehjin nahoin perille määränpäähämme Vic Fallseille (Viktorian putouksille).

Victoria Falls on Zimbabwen suosituin matkailukohde. Siitä huolimatta paikka, yllätykseksemme, ei ollut liian “turistisoitunut”. Saimme nauttia aktiiviteeteista rauhassa ilman suurta turistilaumaa kameroineen ja tulkkeineen. Victoria Falls kaupunki-alueena on melko pieni ja keskustassa on lyhyet kävelyetäisyydet kaikkialle; itse putouksillekin kävelimme 15 minuutissa. Tämä on meille reissaajille aina positiivinen yllätys, sillä rahaa ei kulu takseihin tai bussikuljetuksiin yms. Vic Falls on maantieteellisesti matalammalla kuin Harare, jonka vuoksi lämpötila on noin 8 astetta kuumempi ja tuulta ei juurikaan tunnu. Lämpötila lähenteli toisinaan neljääkymmentä astetta ja hikoilimme kuin pienet porsaat koko lomamme ajan aamusta yöhön. Ehdottomasti parasta Vic Fallseilla oli luonto. Metsää oli kaikkialla ja niin oli eläimiäkin; kotimatkalla hostellille käveltiin samaa matkaa bumbien ja paviaanien kanssa sekä autoteiden varsilla oli suomalaisten hirvimerkkien sijasta norsuvaroituksia.  

Kuuden päivän aikana ehdittiin tehdä todella paljon. Ennen lähtöä ei stressattu tai varailtu juurikaan aktivittetteja valmiiksi, vaan päätettiin toteuttaa lomamme fiiliksen mukaan. Paikan päälle saapuessamme, tajuttiin kuinka paljon tekemistä ja “extreme-juttuja” olisi mahdollista kokea ja sittenpä ne päivät olivatkin jo melkein täyteen buukattuja. Tehtiin mm. white water rafting (koskenlasku), sundown cruise (muutaman tunnin lautta-ajelu Zambezi-joella), patikointi Vic Fallseilla eli siis putouksilla ja parinkymmenen kilometrin pyöräretki, joka vei meidät Zambian puolelle, krokotiilifarmille, paikallisille asuinalueille ja muihin näkemisen arvoisiin paikkoihin. Suurin andrenaliinipaukku koettiin ehdottomasti koskenlaskussa. Koskea laskettiin Zambezijoen laaksossa vapaassa virrassa kahdeksan hengen kumiveneellä. Laskeuduimme jalkaisin jyrkkää kivikkoa ja multaista maastoa pitkin ainakin kilometrin matka vuoren huipulta alas joelle saakka. Korkeutta ja maisemia on todella vaikea kuvailla, mutta kun istuimme veneeseen ja aloimme soudella alhaalla solassa, kahden vuoriston välissä kulkevalla joella, ensimmäisen puolen tunnin ajan meillä valui vain kyyneleet silmistä ja haukoimme henkeämme. Pian kuitenkin taistelimme tyrskyjä vastaan ja nauru sekä andrenaliini vei mukanaan. Matkan aikana hyppäsimme uimaan tai roikkumaan veneestä pidellen aaltojen mukaan. Krokotiilejä näkyi joen rannoilla, mutta onneksi yksikään niistä ei löytänyt tietään meidän housuihin. Neljän tunnin jälkeen nousimme jalat täristen kumiveneestä ja tunne oli mahtava, siihen asti kunnes muistimme, että meidän tulee kiivetä takaisin ylös vuorelle. Nousu vuoren huipulle oli meille kaikille henkisesti ja fyysisesti kovin suoritus, mitä olemme elämässämme tehneet. Polku huipulle oli heikko ja mureneva, jalat lipsuivat pystyjyrkkää seinämää pitkin ja keskipäivän aurinko poltti armottomasti. Melkein tunnin kestäneeseen kapuamiseen mahtui itkua, sisua, hikeä, mutta myös naurua. Kun lopulta seisoimme vuoren huipulla mutaisina, repien kaktuksen piikkejä käsistämme, totesimme olevamme kyllä aika kovia naisia!

Käynti putouksilla oli myös henkeäsalpaava kokemus. Viktorian putoukset olivat kilometrien pituiset ja kohinan saattoi kuulla jo kaupungista kävellessä. Tämä luonnon ihme oli niin kaunis ja mahtava, että sitä oli vaikea edes ymmärtää, vaikka se siinä silmiemme edessä avautuikin. Kävelimme koko matkan minkä Zimbabwen puolella pystyimme. Pääsimme aivan putouksen reunalle, jolloin vesihöyry putouksesta nousi sateeksi yllemme. Läpimärkinä nautimme näkymistä ja reunalta vilkuttelimme Zambian puolella liikkuville ihmisille. Sade synnytti useita sateenkaaria yllemme ja allemme, ja melkein pystyimme koskettamaan niitä. Kun lähdimme putouksilta, tapasimme matkalla vanhan miehen, joka näki, että olimme litimärkiä. Hän tuli kertomaan, kuinka hänen paikallinen isoisoisoisänsä satojen vuosien takaa oli kertonut tarinaa, jonka mukaan Vic Fallseilla sateen kokeneet ihmiset ovat saaneet pisaroiden mukana onnen loppuelämäkseen.

Sundown cruise toi aktiivilomaamme tasapainoa ja otimme illan todella rennosti. Lautta ajeli siis pitkin Zambezi-jokea auringon laskuun saakka, jota katselimme samaan aikaan kun nautimme vapaasta juoma- ja ruokatarjoilusta. Meillä kävi tuuri, sillä ajelun aikana näimme virtahepoja karjumassa veden päällä ja norsun iltapesulla rannalla. Omakin show saatiin aikaiseksi, kun Lauran penkki kaatui keskelle laivaa ja mekko hurahti korviin. Huumoria tähän reissuun todellakin mahtui ja parastahan on nauraa itselleen.. Pyöräretkemme oli myös onnistunut, vaikka paahtava aurinko ja rikkinäiset pyörät toivatkin haasteita. Näimme krokotiilifarmilla kun krokotiilejä syötettiin sekä saimme pidellä käsissämme krokon poikasia. Ennen kaikkea tällä reissulla nautittiin vapaa päivistä, ruoasta ja uusista ihmisistä. Arkiruokamme, maissipuuron ja vaalean leivän, jälkeen maistui ravintolaruoka ja hyvä viini. Kävimme Safari Lodgeksi kutsutussa ravintolassa syömässä, jonka terassilta aukesi näkymä kilometrien päähän villiluontoon. Syödessämme näimme mm. hyeenoja, jotka saalistivat ruokaa hämärän tultua. Maistoimme myös krokotiilin ja antiloopin lihaa, jotka olivat todella herkullisia. Lomallamme oli rentouttavaa olla olematta huomion keskipisteenä. Tuntui myös vapauttavalta pystyä liikkumaan pimeän tultua huoletta, vaikka meitä villieläimillä peloteltiinkin. Reissu oli juuri sitä mitä tarvitsimme ja nyt arki jatkuu Dzikwassa entistä kovemmalla energialla!

Elämämme täällä Dzivarasekwassa pyörii aika lailla työn ympärillä ja siitä olemme eniten kirjoittaneetkin. Mahtuu arkeemme, ja etenkin viikonloppuihin, paljon muutakin. Tässä tiivis paketti käsitteineen meidän nykyisestä elämästämme. Arkemme aakkoset, olkaa hyvät! 

A=Avendale. Lähin ostoskeskus, jossa mm. internet-kahvila, ruokakauppa, tori, muutama ravintola ja pankki. Käydään ostoksilla siellä ainakin kerran viikossa.

B=Butternut. Tämä on uusi kasvis meille ja super hyvää. Voisko joku kertoo meille onko sille suomenkielistä nimeä?

C=Coffee. Juomme täällä siis pikakahvia. Kahvinkeitin ei suinkaan kuulu keittiön perusvälineistöön. Paikallinen pikakahvi on muuten ihan maukasta, mutta muruja saa lisätä runsaalla kädellä.

D=Driver Bob. Bobby on mahtava tyyppi, joka kuskailee meitä taksin lailla pientä maksua vastaan. Autossa on ILMASTOINTI!

E=Extra lessons eli matematiikan ja englannin tukiopetustunnit, joita pidämme joka arki aamu ja iltapäivä lapsille.

F=Flipflops. Varvas-sandaaleiksikin kutsutut tossut ovat ainoat oikeat kengät, jotka palvelevat joka tilanteessa.   

G=Girls. 64% prosenttia Dzikwa Trust Centerin lapsista on tyttöjä. Tyttöjen arki ja elämä on hyvin erilaista täällä. Pidämme Centerillä joka toinen perjantai Sisterhood clubia vain ja ainoastaan tytöille. 

Tarkoituksena on keskustella tyttöjä askarruttavista asioista sekä naiseudesta eri kulttuurissa. Haluamme lisätä myös omaa tietouttamme paikallisten tyttöjen ja naisten asemasta Zimbabwelaisessa yhteiskunnassa.

H=Hills. “Hillseiksi” kutsutaan upeita kukkuloita, joilla käydään lenkkeilemässä ja katselemassa maisemia. Kukkuloiden korkeimmalta huipulta näkymät siintävät kymmenien kilometrien päähän!

I=Internet-yhteyden kanssa “taistelu”. Tämä on jokapäiväinen jännitysnäytelmä. Usein, etenkin viikonloppuisin, me lähdetään nettikahvilaan toimivien yhteyksien äärelle.

J=jengitervehdys, bro-klikkaus nyrkillä, jota tehdään kaikkien, tuttujen ja tuntemattomien, kanssa aina kun nähdään. 

K=Kombit eli joukkoliikenne.  Kombi on pieni, rämä, juuri ja juuri koossa pysyvä, “penkein täytetty” hiace-auto, joka otetaan niin täyteen matkustajia kuin vaan mahtuu. Kukaan ei jää kyydittä ja matkustajia on keskimäärin 20hloä/per auto. Matka taittuu hyvällä meinigillä kun penkki pomppii reggaen rytmissä.

L=Laulaminen. Kaikki paikalliset laulavat, ja laulavat vieläpä todella hyvin. He laulavat kotona, kävellessä, kadulla, kavereiden kanssa, koulussa, töissä ja siis aina. Suomessa aiheuttaisi ehkä lievää kiusaantuneisuutta ympärillä olevissa ihmisissä, mutta ei täällä. Täälla se on vaan hauskaa ja itekin kehtaa kerrankin laulella omalla suomalaisella raspikurkulla.

M=Mami. Talossamme jöötä pitää Nyaradzai eli “mamimme”.

N=Naapurin pastori. Mitenhan tätä kuvailisi. Naapurin pastori pitää kotikirkkoa lähes joka ilta ja joka AAMU alkaen kello 5. Tämä rukoushetki kestää siis vähintään kaksi tuntia ja sisältää rukoilijoiden täyspäistä rääkymistä ja huutamista kahden metrin päässä ikkunastamme. Ensimmäisellä kerralla luulimme sodan syttyneen. Aamuyöstä korvatulpistakaan ei ole apua tähän. Ehdotuksia ja vinkkejä otetaan vastaan, kuinka selviämme vielä yli 60 yötä?

O=Odottaminen. Odotetaan,  etta sähköt palaisi. Odotetaan, että palaverit alkaisivat. Odotetaan, kun joku onkin kaksi tuntia myöhässä. Mut se on ihan ok, ei täällä oo mihinkään kiire ja ainakin kärsivällisyys kasvaa. Ja eihän nämä paikalliset odota, koska kelloa ei käytetä eikä aikatauluja ole. Me suomalaiset odotetaan, koska se on vaan osa meitä. Ollaan jo hiljalleen opittu käyttämään aurinkokelloa..

P=Paikalliset hedelmät, joita saa suoraan puista ja katukauppiailta. Hedelmat tuoreeltaan maistuu niin paljon paremmilta täällä ja ne on myos niin paljon halvempia. Ollaan jo koukussa mangoihin ja avokadoihin, eika paluuta enää ole.

R=Randi eli Zimbabwen oma rahayksikkö. Dollari on toinen valuutta, jota käytetään. Lisäksi käytössä on “pond-coins”, joilla ei ole mitään arvoa, mutta niitä saa takaisin vaihtorahana isoimmista kaupoista. Kolmella rahayksiköllä täällä pelaillaan ja yllättävän nopeesti ollaan ymmärretty pelin henki.

S=Sadza eli kovaksi keitetty maissipuuro, jota syödään paikallisittain käsin.  Tämä on siis päivittäinen ateriamme pienellä lisukkeella höystettynä.

T=Topdeck-suklaa. Suklaalevy, jossa maito- ja valkosuklaata yhdessä. Tämä auttaa Fazerin kaipuuseen.

U=Ukkoset. Kovia ukkosia on noin kerran tai kaksi viikossa, ja ne ovatkin sitten valtavia. Jyrinän vahvuus ja salamoiden määrä on eri leveleillä kuin Suomessa näkemämme.

V=Volunteers. Meidän opiskelijoiden lisäksi Dzikwalla työskentelee myös monia vapaaehtoisia.

W=Workshops eli perjantaisin pidettävät esiintymis- ja aktiviteettitunnit, joita me järjestetään lapsille. Teemoina on ollut esim. unelmat, tasa-arvo, itsetunto yms.

Z=Zesa eli shonaksi tarkoittaa sähköä. Zesa-katkoja on usean kerran viikossa, jolloin taskulamput ja kynttilät ovat ainoa valo sisällä ja ulkona. Sähkökatkon aikana on myös vesikatko.

Y=Yöt, pimeät yöt. Pimeys tulee seitsemän jälkeen. Valoja kaduilla ei juurikaan ole, joten iltaisin on todellakin säkkipimeää. Mutta silloin upea tähtitaivas näkyy parhaiten!

Ä=Äänet, niin yöllä kuin päivälläkin. Lemppareihin kuuluu sirkkojen siritys, musiikki kaduilla, lapsien “How are you? –huudot” ja sellainen harvinaisuus kuin hiljaisuus. Tämaä hetken epäsuosituin on naapurissa asuvan pastorin vetämä kotikirkko (kts. Kirjain N).

Ö=Ötokät eli hämähäkit, koppakuoriaiset ja itikat. Eilen taas oli ison hämahäkin metsästysoperaatio vessassa ja parin koppiksen listimiminen tyynyn alta. Okei, mutta lentelee täällä kauniita perhosiakin.