Roadtrip to Lake Kariba!

Näin maaliskuun alun kunniaksi hurautettiin pitkäksi viikonlopuksi Kariballe ja aikamoinen uusi kokemus onkin taas takataskussa. Kun sanomme “hurauttaneemme” sinne, tarkoitamme sitä kirjaimellisesti; vuokrattiin auto ja lähdettiin rohkeina naisina Zimbabwen hieman kaoottiseen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Matkaa kertyi noin 800 kilometriä. Onneksi meillä oli matkassa myös ihana vapaaehtoinen Anu, joka loistavan matkaseuran lisäksi toimi myös kuskina Annan kanssa.

Kariballa saatiin kokeilla elämää villin luonnon keskellä. Majoitus oli varattu Warthog’s Bush Campista, jossa meitä odotti kaksi kahden hengen telttaa. Kyllä siinä hieman ensimmäisenä yönä jännitti, kun yritti nukahtaa kuullen villisikojen ja virtahepojen mekastavan ja tallustelevan lähettyvillä! Aamun koittaessa saatiin huomata pienen jännityksen olleen sen arvoista; syötiin aamiaista katsellen elefanttien, seeprojen ja virtahepojen touhuja “takapihallamme”. Myös parkkipaikalla riitti vilinää ja pientä hikoilua, kun olkapäänsä yli kurkistaessa ja ruokia autoon pakatessa sai huomata viiden seepran ja kymmenen apinan tuijottavan puuhiasi silmä kovana alle kymmenen metrin etäisyydeltä. Ajellessakin sai keskittyä siihen, etteivät eläimet vain innostuisi ottamaan liian läheistä kontaktia automme kanssa. Lauantai päivä vietettiin veneillen Lake Kariballa. Päivään mahtui huikeita hetkiä krokotiilien ja virtahepojen keskellä kalastamisesta sekä lounaasta ja päiväunista autiosaarella, aina kauneimpaan näkemäämme auringonlaskuun asti. Myös makuhermomme saivat hemmottelua, kun paistettiin nuotiolla Lauran aivan omin pikku kätösin kalastama kala.

Kaikki meni paremmin, kuin oltaisiin voitu toivoa! Auto oli hyvä, tiet hyvinkin kohtuullisessa kunnossa Afrikan mittakaavalla, rahaa meni vähemmän, kuin mitä budjettiin oli varattu ja uniikkeja ja alkukantaisia kokemuksia tuli enemmän, kuin mitä ennen reissuun lähtöä uskallettiin haaveillakaan. Kyllä tällaisen pikku loman jälkeen riittää taas uutta puhtia ja intoa myös arkeemme Hararessa!

Kuukauden päivät jäljellä

Jälleen kerran aika juoksee hirveää vauhtia! Meillä on enää kuukausi jäljellä täällä Dzikwa Trustin leivissä; kaksi kolmasosaa toisesta työharjoittelustamme on jo paketissa. Ollaan huomattu pohtivamme päivä päivältä enemmän sitä, mitä todella ollaan saatu täällä aikaan ja mitä haluaisimme vielä näiden neljän viikon aikana saavuttaa. Lähinnä pohdimme työtä, jota teemme mentoroitaviemme lapsien kanssa.

Näin sosiaalialan opiskelijalle, työ täällä tuntuu välillä haastavalta erityisesti kulttuurien välisten erojen vuoksi. Tässä kulttuurissa tunteiden näyttäminen, varsinkaan negatiivisten, ei ole suotavaa etenkään lapsilla. Näin ollen lähes kaikkien lasten voi huomata olevan aikamoisessa lukossa sisäisesti; kaikki on aina vaan “fine fine”, ja aikuisten läsnä ollessa katsotaan alas sekä käyttäydytään mahdollisimman neutraalisti, surun tunteita näyttämättä tai kenellekään niitä jakamatta. Ilon ja onnen tunteita jaetaan paljon, mutta vaikeita tunteita piilotellaan ja hävetään. Onneksi olemme saaneet myös onnistumisen kokemuksia näinkin haastavan asian äärellä! Olemme tehneet lapsiemme kanssa tunnekartta –harjoituksia. Tunnekartan pääidea on auttaa lapsia tunnistamaan erilaisia tunteita ja puhua tilanteista, joissa he niitä elämässään kohtaavat. Pyrimme auttamaan heitä ymmärtämään, että kaikenlaiset tunteet ja niiden näyttäminen on okei ja luvallista. Harjoitus tehdään lapsen kanssa kahden kesken, jotta luottamus saadaan rakennettua. Tämän harjoituksen jälkeen olemme saaneet kuulla lapsilta rankkojakin asioita, joista he eivät välttämättä ole puhuneet kenenkään kanssa koskaan aikaisemmin. Muun muassa surulliseksi lapset saa läheisten ihmisten (usein vanhempien ja sisarusten) ennenaikaiset kuolemat ja vakavien tautien, kuten HIV:n, sairastaminen. Koemme ammatillista onnistumista luodessamme näille lapsille henkisesti turvallisen ympäristön, jossa he voivat näistä asioista keskustella. Mielestämme lapset täällä tarvitsevat juuri tämän kaltaista tukea ja kohtaamista aikuisten kanssa.

Olemme onnistuneet myös lapsien englanninkielen taidon kasvattamisessa. Valitettavasti emme kaikkia lähes 400 lasta tiedä nimeltä, mutta on aika mahtava fiilis kuulla jonkin satunnaisen kotikäynnin ja haastattelun yhteydessä, että Dzikwa Centerillä pidetyt extra lessonit ovat lapsen lempipuuhaa! Myös omilta mentoroitavilta lapsiltamme on tullut sydäntä lämmittävää palautetta; lapset ovat kertoneet meiltä oppimistaan opiskelutekniikoista sekä näyttäneet kanssamme tehtyjä kirjoitelmia opettajilleen koulussa ja saaneet huiman määrän kehuja. Tämä kasvattaa lasten motivaatiota opiskeluun, niin kuin toivottavasti myös kanssamme käydyt keskustelut opiskelun tärkeydestä. Onnistumisten lisäksi saamme välillä huomata olevamme totaalisessa jumissa jonkun lapsen kehityksen kanssa. Tällöin yritämme entistä lujemmin löytää syitä lapsen huonoon koulumenestykseen, ja niitähän on maltillisen työn tuloksena putkahdellutkin esiin. Esimerkkeinä voidaan sanoa todella haastava lukihäiriö, ongelma näkemisessä, vakavat häiriöt keskittymisessä ja hahmottamisessa sekä varsinkin vanhemmilla oppilailla koko kodin ylläpitoon ja perheenjäsenistä huolehtimiseen kuluva aika. Olemme valitettavasti saaneet kuulla myös huonoista opettajista, jotka vaikuttavat koko luokan suoriutumiseen ja paineet jatko-opiskeluihin pääsemisestä kasaantuvat mielettömiksi. Meidän on vaikea ymmärtää ja hyväksyä opettajien käyttämä väkivalta kurinpidon välineenä.

Hyvin voimakas ja tunteellinen side ollaan omiin lapsiimme tässä ajassa muodostettu. Täältä lähteminen ei tule olemaan helppoa; ei meille eikä näille lapsille, joiden kanssa olemme aikaamme viettäneet. Tärkeää meille tulevan kuukauden aikana onkin löytää lisää asioita, joissa lapset tukea tarvitsevat, välittää tämä tieto eteenpäin ja varmistaa, että avun saaminen jatkuu meidän lähdettyämme. Kolmessa kuukaudessa ei ehkä muuteta maailmaa, mutta koemme vaikuttaneemme edes juuri näiden lasten arkeen positiivisella tavalla. Ja erityisesti, nämä lapset ovat vaikuttaneet meihin.