Viime viikolla matkasimme
länteen halki Zimbabwen löytääksemme Afrikan tähden. Sen me todella löysimmekin
Victoria Fallseilta. Ollaan aina pidetty Victoria Fallseja yhtenä maailman
mahtavimmista ihmeistä, joten ennen lähtöä meillä oli monia odotuksia sekä
perhosia mahan pohjassa. Lopulta kaikki se mitä koimme, oli paljon enemmän kuin
mitä olimme edes alun perin osaanneet odottaa tai toivoa. Yritämme kuvailla sen,
mitä teimme ja näimme, mutta vaikeaahan se on, joten kuvat puhukoon puolestaan
(vaikkei niihinkään saa vangittua sitä tunnelmaa, mitä haluamme teidän kanssa jakaa)!
Perjantaina 6.2
lähdettiin reissun päälle jo aamutuimaan. Herätyskello soi jo seitsemälta,
sillä pakkaus oli vielä kiireisen viikon jälkeen puolitiessään. Kuulimme myös,
että hyönteismyrkytys tehdään taloomme samana päivänä lähtömme jälkeen, joten
meidän piti pakata KAIKKI tavaramme, ruokamme ja moskiittoverkkomme jätesäkkeihin.
Talossamme oli melkoinen pakkaushulabaloo, kun koko talon kalustoa kannettiin
pihalle. Vihdoin pääsimme matkaan, kun parikymmentäkiloisen rinkan kanssa
hypättiin kombin kyytiin. Lentokentällä odotellessamme nousi valtava myrsky ja
ukkonen. Kaatosade ja salamointi oli niin kovaa, että kone joutui odottamaan
lähtölupaa ja nousimme ilmaan aikataulusta myöhässä. Pieni lentopelon poikanen
alkoi kolkutella takaraivossa, kun kävelimme salamoiden välkkyessä koneellemme,
joka oli pieni ja kevyen näköinen. Onneksemme sää tasaantui nopeasti pilvien
yläpuolella ja selvisimme ehjin nahoin perille määränpäähämme Vic Fallseille
(Viktorian putouksille).
Victoria Falls on
Zimbabwen suosituin matkailukohde. Siitä huolimatta paikka, yllätykseksemme, ei
ollut liian “turistisoitunut”. Saimme nauttia aktiiviteeteista rauhassa ilman
suurta turistilaumaa kameroineen ja tulkkeineen. Victoria Falls
kaupunki-alueena on melko pieni ja keskustassa on lyhyet kävelyetäisyydet kaikkialle;
itse putouksillekin kävelimme 15 minuutissa. Tämä on meille reissaajille aina
positiivinen yllätys, sillä rahaa ei kulu takseihin tai bussikuljetuksiin yms. Vic
Falls on maantieteellisesti matalammalla kuin Harare, jonka vuoksi lämpötila on
noin 8 astetta kuumempi ja tuulta ei juurikaan tunnu. Lämpötila lähenteli
toisinaan neljääkymmentä astetta ja hikoilimme kuin pienet porsaat koko lomamme
ajan aamusta yöhön. Ehdottomasti parasta Vic Fallseilla oli luonto. Metsää oli
kaikkialla ja niin oli eläimiäkin; kotimatkalla hostellille käveltiin samaa
matkaa bumbien ja paviaanien kanssa sekä autoteiden varsilla oli suomalaisten hirvimerkkien
sijasta norsuvaroituksia.
Kuuden päivän aikana
ehdittiin tehdä todella paljon. Ennen lähtöä ei stressattu tai varailtu
juurikaan aktivittetteja valmiiksi, vaan päätettiin toteuttaa lomamme fiiliksen
mukaan. Paikan päälle saapuessamme, tajuttiin kuinka paljon tekemistä ja
“extreme-juttuja” olisi mahdollista kokea ja sittenpä ne päivät olivatkin jo
melkein täyteen buukattuja. Tehtiin mm. white water rafting (koskenlasku),
sundown cruise (muutaman tunnin lautta-ajelu Zambezi-joella), patikointi Vic
Fallseilla eli siis putouksilla ja parinkymmenen kilometrin pyöräretki, joka
vei meidät Zambian puolelle, krokotiilifarmille, paikallisille asuinalueille ja
muihin näkemisen arvoisiin paikkoihin. Suurin andrenaliinipaukku koettiin
ehdottomasti koskenlaskussa. Koskea laskettiin Zambezijoen laaksossa vapaassa
virrassa kahdeksan hengen kumiveneellä. Laskeuduimme jalkaisin jyrkkää kivikkoa
ja multaista maastoa pitkin ainakin kilometrin matka vuoren huipulta alas
joelle saakka. Korkeutta ja maisemia on todella vaikea kuvailla, mutta kun
istuimme veneeseen ja aloimme soudella alhaalla solassa, kahden vuoriston
välissä kulkevalla joella, ensimmäisen puolen tunnin ajan meillä valui vain
kyyneleet silmistä ja haukoimme henkeämme. Pian kuitenkin taistelimme tyrskyjä
vastaan ja nauru sekä andrenaliini vei mukanaan. Matkan aikana hyppäsimme
uimaan tai roikkumaan veneestä pidellen aaltojen mukaan. Krokotiilejä näkyi
joen rannoilla, mutta onneksi yksikään niistä ei löytänyt tietään meidän
housuihin. Neljän tunnin jälkeen nousimme jalat täristen kumiveneestä ja tunne
oli mahtava, siihen asti kunnes muistimme, että meidän tulee kiivetä takaisin
ylös vuorelle. Nousu vuoren huipulle oli meille kaikille henkisesti ja
fyysisesti kovin suoritus, mitä olemme elämässämme tehneet. Polku huipulle oli
heikko ja mureneva, jalat lipsuivat pystyjyrkkää seinämää pitkin ja keskipäivän
aurinko poltti armottomasti. Melkein tunnin kestäneeseen kapuamiseen mahtui
itkua, sisua, hikeä, mutta myös naurua. Kun lopulta seisoimme vuoren huipulla
mutaisina, repien kaktuksen piikkejä käsistämme, totesimme olevamme kyllä aika
kovia naisia!
Käynti putouksilla oli
myös henkeäsalpaava kokemus. Viktorian putoukset olivat kilometrien pituiset ja
kohinan saattoi kuulla jo kaupungista kävellessä. Tämä luonnon ihme oli niin
kaunis ja mahtava, että sitä oli vaikea edes ymmärtää, vaikka se siinä
silmiemme edessä avautuikin. Kävelimme koko matkan minkä Zimbabwen puolella
pystyimme. Pääsimme aivan putouksen reunalle, jolloin vesihöyry putouksesta
nousi sateeksi yllemme. Läpimärkinä nautimme näkymistä ja reunalta
vilkuttelimme Zambian puolella liikkuville ihmisille. Sade synnytti useita
sateenkaaria yllemme ja allemme, ja melkein pystyimme koskettamaan niitä. Kun
lähdimme putouksilta, tapasimme matkalla vanhan miehen, joka näki, että olimme
litimärkiä. Hän tuli kertomaan, kuinka hänen paikallinen isoisoisoisänsä
satojen vuosien takaa oli kertonut tarinaa, jonka mukaan Vic Fallseilla sateen
kokeneet ihmiset ovat saaneet pisaroiden mukana onnen loppuelämäkseen.
Sundown cruise toi
aktiivilomaamme tasapainoa ja otimme illan todella rennosti. Lautta ajeli siis
pitkin Zambezi-jokea auringon laskuun saakka, jota katselimme samaan aikaan kun
nautimme vapaasta juoma- ja ruokatarjoilusta. Meillä kävi tuuri, sillä ajelun
aikana näimme virtahepoja karjumassa veden päällä ja norsun iltapesulla
rannalla. Omakin show saatiin aikaiseksi, kun Lauran penkki kaatui keskelle
laivaa ja mekko hurahti korviin. Huumoria tähän reissuun todellakin mahtui ja
parastahan on nauraa itselleen.. Pyöräretkemme oli myös onnistunut, vaikka
paahtava aurinko ja rikkinäiset pyörät toivatkin haasteita. Näimme
krokotiilifarmilla kun krokotiilejä syötettiin sekä saimme pidellä käsissämme
krokon poikasia. Ennen kaikkea tällä reissulla nautittiin vapaa päivistä,
ruoasta ja uusista ihmisistä. Arkiruokamme, maissipuuron ja vaalean leivän,
jälkeen maistui ravintolaruoka ja hyvä viini. Kävimme Safari Lodgeksi
kutsutussa ravintolassa syömässä, jonka terassilta aukesi näkymä kilometrien
päähän villiluontoon. Syödessämme näimme mm. hyeenoja, jotka saalistivat ruokaa
hämärän tultua. Maistoimme myös krokotiilin ja antiloopin lihaa, jotka olivat
todella herkullisia. Lomallamme oli rentouttavaa olla olematta huomion
keskipisteenä. Tuntui myös vapauttavalta pystyä liikkumaan pimeän tultua
huoletta, vaikka meitä villieläimillä peloteltiinkin. Reissu oli juuri sitä
mitä tarvitsimme ja nyt arki jatkuu Dzikwassa entistä kovemmalla energialla!
No comments:
Post a Comment